Hero Image

Vesivuodon havaitseminen

Kuinka havaita vesivuoto asunnossa tai kiinteistössä

Vesivahinko on ankea vieras – vesivahingon sattuessa kosteusvaurio voi kehittyä jopa parissa viikossa, jos vuotoa ei huomata nopeasti ja toimenpiteisiin aleta heti. Huomaamatta jäänyt vesivuoto voi aiheuttaa ison laskun niin korjaustoimenpiteiden kuin vesimaksujenkin muodossa.

Vakuutusyhtiöiden tilastot kertovat karua tarinaa: suomalaisissa kodeissa tapahtuu noin 40 000 vuotoa vuodessa; siis keskimäärin 100 vesivahinkoa joka päivä (lähde: If Vahinkovakuutus Oyj). Jokainen ajoissa havaittu vesivuoto ja siten ennalta estetty vesivahinko maksaa itsensä takaisin.

Vesivuoto voi olla näkymätön

Osa vesivuodoista voidaan havaita heti, vaikka jos tiskikone vuotaa vettä näkyvästi lattialle asukkaan ollessa kotona. Näkymättömiin jäävät vuodot ovat paljon haastavampia: esimerkiksi keittiön kaapiston alla kulkeva vioittunut tai hapertunut tiskikoneen poistoletku tai vettä alleen vuotava pakastin voivat hiljalleen vuotaa suuriakin määriä vettä rakenteisiin asti ilman näkyviä varoitusmerkkejä. Tiskikoneen ja jääkaapin alle sijoitettavat muoviset vuotokaukalot ohjaavat nesteen näkyviin koneen alta, mutta tässäkin tilanteessa asukkaan täytyy huomata kaukalon lattialle ohjaama vesi itse ennen kuin vuoto paljastuu.

Vuotoanturi havaitsee paikallisen vesivuodon

Paikallinen vesivuoto on mahdollista havaita nopeasti vuotoanturin avulla. Anturi asetetaan esimerkiksi tiskikoneen tai jääkaapin alle vuotokaukalon päälle. Mikäli vesi koskettaa anturia, anturi hälyttää. Hälytyksissä on erilaisia tapoja: jotkin vuotoanturit voivat varoittaa vuodosta äänimerkillä, toiset applikaatioviestillä – esimerkiksi Riots-vuotoanturi lähettää hälytyksen vuodosta Riots-pilvipalveluun, josta hälytyksen voi ohjata automaattisesti eteenpäin sähköpostitse tai tekstiviestinä halutulle taholle, kuten kiinteistöhuollolle.

Vuotoanturi havaitsee paikallisen vesivuodon

Vesimittarin hyödyntäminen vesivuotojen havaitsemisessa

Vuotoanturin asentaminen jokaiseen vuotoriskikohtaan ei ole aina mahdollista, saati kannattavaa. Paikallisen vuotoanturin lisäksi myös vesimittarin voi valjastaa mukaan vuotojahtiin. Normaalisti vesimittarin lukema juoksee ajoittain: kun hana avataan, käydään suihkussa, tiskikone tai pyykkikone pyörii, ja niin edelleen. Kun vettä ei käytetä, vesimittarin lukema ei muutu.

Esimerkiksi vuotava wc-istuin tai rikkoutunut putki voi aiheuttaa piilevän vuodon, joka voi olla helpoin havaita tarkkailemalla vesimittaria: vesimittarin lukema juoksee jatkuvasti, eikä vedenkulutus taukoa missään vaiheessa.

Vesimittarin kautta vesivuodon havaitseminen ei todennäköisesti tapahdu samalla hetkellä kun vuoto syntyy, mutta jos vesimittarin lukema rullaa taukoamatta usean tunnin tai jopa päivän ajan, hälytyskellojen kannattaa jo soida. Kyseisessä asunnossa voi olla vesivuoto, ja asia kannattaa käydä tarkistamassa pikimmiten, jotta mahdollinen vuoto saadaan kuriin ja kosteusvaurion syntyminen estettyä ajoissa. Jotta vesivuoto voidaan havaita vesimittarin avulla, vesimittarin kannattaa olla etäluettava ja lukemien saatavilla reaaliaikaisesti.

Kiinnostaako kiinteistön älykäs vedenmittaus tai vuotoanturointi?

Lue lisää siitä, kuinka vesimittareiden reaaliaikainen etälukeminen ja vuotoanturointi toteutetaan Riots-järjestelmän avulla